Suosituimmat haut

Oulun monivarasto

Oulun Monivarasto, Ilkka Törrö: ”Tilavahdin toiminta on luotettavaa”

Oulun Monivarasto vuokraa erikokoisia varastotiloja yksityis- ja yritysasiakkaille. Oulun Monivarastolla on käytössään Tilavahti.comin valvontakamerat niin sisällä varastotiloissa kuin ulkonakin. Valvonta on tärkeä ja varaston vuokraajille turvaa luova tekijä.

Oulun Monivaraston toiminta alkoi vuoden 2016 alussa. Yhteistyö Tilavahdin kanssa alkoi samoihin aikoihin.

– Oulun Monivarasto vuokraa pienvarastoja neliöstä 35 neliöön, kertoo Oulun Monivaraston vetäjänä toimiva Ilkka Törrö.

Luotettavuus ja hyvä palvelu ratkaisivat

Yhteistyö sai alkunsa siitä, kun Tilavahdilta tultiin käymään Oulun Monivaraston tiloilla, jotka vielä silloin toimivat Ilkan aiemman yrityksen toimitiloina. Ilkka kuitenkin tiesi jo tuolloin aloittavansa varastojen vuokraustoiminnan. Silloin tehtiin kierros paikan päällä ja katsottiin paikkoja. Ilkka katseli internetistä hieman myös muiden valvontalaitteita tarjoavien yritysten hintoja, mutta päätyi lopulta Tilavahtiin hyvän palvelun vuoksi.

– Varastotoiminnan myötä syntyi tarve valvoa sekä käytävätiloja että ulkotiloja. Siitä yhteistyö sitten lähti käyntiin. Minulle syntyi jo ensimmäisellä tapaamisella luotettava kuva Tilavahdin toiminnasta. Päädyimme heihin hyvän palvelun vuoksi, Ilkka muistelee.

Tilavahti.com referenssit Oulun Monivarasto
Milesight bullet valvontakamera asennettuna

”Tilavahdin tuotteet ovat olleet yllättävän helppokäyttöisiä”

Oulun Monivarasto on hankkinut Tilavahdilta valvontakameroita sekä ulko- että sisätiloihin. Kamerat ovat nauhoittavia. Alkuvaiheessa Ilkka osti kamerat Tilavahdin asentamina. Sen jälkeen hankitut lisäkamerat on Ilkka asentanut itse.

– Asennus onnistui ihan hyvin sitten, kun kameran asetukset oli laitettu kohdilleen, Ilkka sanoo.

– Tilavahdin tuotteet ovat olleet yllättävän helppokäyttöisiä. Ohjekirjaakaan ei välttämättä tarvitse, vaan kokeilemalla löytää ratkaisun. Uskoisin, että Tilavahdin tuotteet ovat myös laadukkaita ja kuvan tarkkuus on riittävä, Ilkka kertoo.

Ammattitaitoista ja hyvää palvelua

Ilkka pitää yhteyttä Tilavahtiin pääsääntöisesti puhelimitse. Tarvittaessa, esimerkiksi jonkin ongelman yhteydessä, on Tilavahdilta tullut myös työntekijä käymään ja katsomaan tilannetta.

– Koen, että Tilavahdilta saa hyvää palvelua. Heiltä vastataan nopeasti puhelimeen ja jos ei vastata, niin pian otetaan sitten yhteyttä. Olen ollut saamaani palveluun kaikin puolin tyytyväinen, Ilkka kiittelee.

– Olen ollut tyytyväinen myös Tilavahdin henkilökunnan osaamiseen ja asioiden yllättävän nopeaan hoitamiseen. Jopa etänäkin on osa asioista hoidettu. Kaverit ovat ammattitaitoisia.

Dome mallinen valvontakamera sisätiloissa
Oulun monivaraston Ilkka Törrö on ollut tyytyväinen Tilavahti.comin palveluun

”Tilavahdin toiminta on luotettavaa”

Ilkka on kokenut valvonnan tärkeäksi tekijäksi varastotoiminnassa. Jos jotain sattuu, voidaan valvonnan ja nauhoituksien avulla tarkistaa jälkikäteen, mitä on tapahtunut. Valvonta tuo turvaa varaston vuokraajille.

– Meidän asiakkaillemme on tärkeää, että täällä on turvallista säilyttää tavaroita ja että valvonta pelaa ympäri vuorokauden myös pihalla ja sisätiloissa, Ilkka kiteyttää.

– Voin kyllä suositella heidän palveluitaan ystävilleni ja tutuilleni. Tilavahdin toiminta on luotettavaa. Asiakkaan näkökulmasta olen ollut kyllä tyytyväinen Tilavahdin toimintaan ja palveluihin, Ilkka päättää.

close
Ostoskorisi on tyhjä

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

infoTietoaclose

infoToimituskulutclose