Joensuun tila Raahessa hankki kattavan valvontajärjestelmän Tilavahti.comin kautta pitämään silmällä tilan eläinsuojia ja piha-alueita. Suuren maatilan alueiden ja rakennusten valvonta suunniteltiin huolellisesti ja toteutettiin kustannustehokkaasti mm. langattomia tekniikoita hyödyntäen.
Joensuun tilalla Raahessa vilskettä ja silmällä pidettäviä asukkeja riittää:
– Tilallamme on naudan- ja lampaanlihan tuotantoa. Viidessä eri eläinsuojassa oleilee 600 loppukasvatettavaa nautaa, 100 emolehmää ja 100 uuhta karitsoineen, kertovat tilan isäntä ja emäntä, Sauli Joensuu ja Anita Lepistö.
Eläinten lisäksi myös maatilan kalusto ja työkoneet ovat tätä nykyä turvassa, sillä rakennuksia ja aluetta valvotaan sekä sisältä että ulkoa. Etäseurannan ansiosta reaaliaikainen yhteys tilalle löytyy taskusta vuorokauden ympäri.
– Tuotantorakennuksemme sijaitsevat puolentoista kilometrin päässä kotoa, joten valvontakamerat ovat lähes välttämättömät, Sauli ja Anita toteavat.
Reaaliaikaisesta kameravalvonnasta on suuri apu maatilan päivittäisessä toiminnassa. Kuvayhteys jokaiseen tilan rakennukseen helpottaa sekä tilanomistajan kiireistä arkea, että konkreettisesti myös edistää eläinten turvallisuutta ja hyvinvointia – parhaimmassa tapauksessa saadaan pelastettua elämä, esimerkiksi poikimisen yhteydessä.
– Emolehmien poikimisten valvonta on helpottunut ja kamerat vähentävät ylimääräisiä käyntejä navetalla. Monta vasikkaa on jo pelastettu, kun kameroiden ansiosta on oltu ajoissa paikalla, Anita ja Sauli kertovat.
Myös kutsumattomista vieraista jää nykyään tieto, kun jopa susien yölliset vierailut piha-alueilla ovat tallentuneet videolle.
Tilavahti.comiin Joensuu ja Lepistö päätyivät alunperin toisen tilanomistajan suosittelemana, eikä päätöstä ole tarvinnut katua.
Tilavahdilta tultiin yhteydenoton jälkeen tekemään kamerajärjestelmästä kartoitus paikan päälle, jossa käytiin yhdessä läpi vaatimukset ja tarpeet käytettävien kameroiden ja niiden sijoittelun suhteen, jotta alue ja tilat saadaan kattavasti valvottua.
Yhteisymmärryksen ja sopimuksen synnyttyä kamerat ja tallenninlaitteisto asennettiin kohteeseen Tilavahdin toimesta sovitusti aikataulussa, eikä asiakas jää yksin asennuksen jälkeenkään:
– Myös jälkimarkkinointi pelaa Tilavahdilla erittäin hyvin ja teknistä tukea on aina saanut helposti puhelinsoitolla, Joensuun tilan omistajat kehuvat.
Kaikenkaikkiaan valvontakameroiden hankkimisesta saatu hyöty on ollut Saulin ja Anitan mielestä merkittävä, eikä ilman sitä enää osaisi elämää kuvitellakaan.
– Jälkeenpäin tuntuu, että kuinka ilman niitä on ennen pärjättykään!