Yhteistyömme talliosakkeita valmistavan DEN Finland Oy:n kanssa on alkanut jo vuonna 2014, jolloin Talliosake oli vielä itsenäisesti toimiva yhtiö. Fuusioituminen Pohjolan Design-talon (nykyään DEN Finland Oy) kanssa tapahtui vuonna 2017. Tilavahdin ja Talliosakkeen pitkän yhteistyön salaisuus on hyvin yksinkertainen – se on molempia osapuolia hyödyttävä, avoin ja rehellinen. Toki siihen sisältyy myös laadukkaat ja toimivat laitteet, sekä hyvä palvelu.
Talliosakkeen kamerajärjestelmän tarve on pysynyt hyvin samanlaisena yhteistyön alkuajoista lähtien. Talliosakkeen ajatus on tarjota osakkeen omistajille laadukkailla ja toimintavarmoilla valvontakameroilla toteutettu kuorivalvonta, joka kattaa koko piha-alueen ilman katveita.
Tänä päivänä Talliosake toimii valtakunnallisesti, ja tiloja on tehty jo 3.500 kappaletta. Vuonna 2018 Talliosake laajensi toimintaansa myös Ruotsiin, jonne toimitamme myös valvontalaitteistot. Suurien hallimäärien takia myös kameroiden toimitus ja asennus vaatii tehokkaan prosessin, jonka takia yhteistyömallissa päädyttiin esiasennettuun kameravalvontaratkaisuun.
Esiasennettu kamerajärjestelmä tarkoittaa, että laitteisto on asiakkaalle toimitettaessa kokonaisuudessaan Tilavahdin toimesta valmiiksi ohjelmoitu. Lisäksi testaamme laitteiston toimivuuden esiasennuksen yhteydessä. Käytännössä siis toimitamme asiakkaalle sovitun aikataulun mukaisesti täydellisen toimivan kameravalvontapaketin, joka sisältää kaiken tarvittavan kameroista kytkentäkaapeleihin.
Kohteessa Talliosakkeen omat sähköasentajat kaapeloivat verkkokaapelit kameroille, sekä kiinnittävät ja suuntaavat kamerat muiden sähkötöiden yhteydessä. Muuten laitteisto on täysin käyttövalmis. Tämä mahdollistaa erittäin kustannustehokkaan asennuksen, sekä myös varmistaa, että valvonta on toiminnassa oikeassa aikataulussa.
Pitkä yhteistyö Talliosakkeen ja Tilavahdin välillä on sujunut erinomaisesti ja kameroiden toimitusprosessi on hioutunut erittäin sujuvaksi:
– Tilavahdin laitteiston toiminta on ollut huippuluokkaa, reklamaatioiden määrä on hyvin vähäinen. Voimme luottaa siihen, että laitteisto toimii. Esiasennetut paketit toimivat meidän konseptissa erinomaisesti ja ovat kustannustehokas vaihtoehto.
– Lisäksi olemme saaneet aina hyvää ja nopeaa palvelua. Arvostamme sitä, että aikatauluista pidetään kiinni ja laitteisto on oikeaan aikaan varastossamme, kertoo DEN Finland Oy:n talotekniikkajohtaja Timo Klasila